7.5.2015

Syyllisyys


Syyllisyyden tunne tulee tutuksi luultavasti kaikille huoltajille. Saattaa se pysyä joskus siedettävissä mittasuhteissa, mutta kyllä se välillä varmaankin kaikkia vaivaa. Aina voisi tehdä jotain paremmin. Aina pitää olla varuillaan, ettei kehitys lähde väärälle polulle. Pahoittelen ennakkoon kirjoituksen päämäärätöntä märehtimistä, mutta tuleepa annettua kuvaa myös vanhemmuuden huolista.

Vaimo sanoi, ettei Kain ole ehkä kovin onnellinen. En minä ole Kainia erityisen onnettomana pitänyt enkä ole varma, kuinka vakavana Tessakaan tilannetta useimmiten pitää, mutta kyllä tuo jo ajatuksenakin huolettaa. Tessa on tietty myös tarkkaillut Kainia minua pidempään, joten hän osannee verrata Kainin kulloistakin käytöstä aiempiin kehitysvaiheisiin minua paremmin.

Se uusi päiväkotiryhmä Tessaa yhä huolettaa. Minua se on huolettanut nyt vähän vähemmän, kun toisinaan Kain on jäänyt sinne mielelläänkin, ei ole lähtenyt kiirellä pois ja on jopa joskus sanonut, että on ollut kivaa. Hoitajiltakin on tullut palautetta, että hyvin on mennyt monesti ja että on leikkinyt muidenkin kanssa. Mutta kyllä Kain jää välillä päiväkotiin itkien ja sanoo usein, ettei halua sinne mennä. Tämän akuuteimman huolen laukaisi nyt se, että Kain oli purrut päiväkodissa toista lasta. On Kain kyllä vihaisena ennenkin muita satuttanut, mutta tietysti sellainen pitäisi saada loppumaan ennen pitkää.

Tessaa huolettaa kai eritoten, että ei ole ehtinyt antaa Kainille kylliksi kahdenkeskistä aikaa. Suurelta osin tämä on hiljakkoin ollut käytännön sanelemaa: raskauden vuoksi Tessalla on usein ollut niin huono olo, ettei ole välttämättömien juttujen lisäksi jaksanut paljon muuta kuin maata. Ikävähän se on, mutta minkäs tekee. Kai Kainkin sen osin ymmärtää, ettei kipeänä jaksa. Tessa kai pelkää välillä, että minä olen tullut vähän hänen ja Kainin väliin ja että vauvakin vielä saattaa tulla. En siis tarkoita hänen ajattelevan, että minä jotenkin väistämättä olen heidän välissään, kun perheeseen kuulun, vaan että hän on käyttänyt minuun siinä määrin aikaa, että se on välillä ollut Kainilta pois. En minä tiedä. Minusta Kain ainakin selvästi tietää, että Tessa välittää. Saattaahan hänellä silti olla äitiään ikävä välillä.

En ollenkaan usko, että Tessa tarkoittaa minua syyllistää, mutta syyllistyn silti. Kun hänen tarvitsee keskittyä selviytymään raskaudestaan, katson, että minun hommani on keskittyä Kainiin. Jos Kain ei siinä tilanteessa ole onnellinen, tulkitsen sen paljolti omaksi syykseni. Kyllähän Tessakin Kainin kanssa kahdestaan pärjäsi aiemmin, niin pitäisihän minunkin Kain saada hoidettua. Koen itseni riittämättömäksi.

Tessan Kainiin kohdistama tunneilmaisu on yleisesti ottaen ehkä omaani heittelevämpää. Kun Tessa suuttuu, se tulee aika suodattamattomana ilmi. Kuitenkin minä lienen Kainille yleisesti ottaen ankarampi. Se vaivaa minua kohtalaisen usein. Ennen huoltajuutta pidin itseäni harvinaisen kärsivällisenä, mutta nyt koen monesti olevani liian kärsimätön Kainin suhteen. Minun pedagogiikkani on muutenkin negatiivisempaa, eli huomautan enemmän ei-toivotusta toiminnasta ja sellaista. Olen tosin tietoisesti yrittänyt kehittää positiivisempaa lähestymistapaa ja olen minä kyllä kehittynytkin. Veikkaan, että aika monille vanhemmuuden keskeisiä opetuksia on se, että oppii tekemään asioita ilon ja leikin kautta. Esimerkiksi sen sijaan, että räyhäisi siitä, ettei vaatteiden pukemisen suhteen tapahdu edistystä, voi yrittää keksiä leikin tapaan "Kuka ehtii pukea päälle ensin?". Mutta välillä olen kovin väsynyt siihen, että joka päivä tarvitsee käydä samat taistelut uudelleen. Miksei vaikka vessaan tai nukkumaan voisi vaan mennä, kun sanotaan? Usein ei tunnu olevan muita vaihtoehtoja kuin klassiset kiristys, lahjonta ja uhkailu.

Siihen nähden, millaisia psyykkisiä ongelmia minulla on aiemmin ollut, ei ehkä ole ihme, että vanhemmuus rasittaa ajoittain (vaikka rasittaahan se välillä kaikkia). Mutta ei se oikein lohduta nyt. Nyt, kun on jo tämä lapsi ja kohta vielä toinen, niiden hyvinvointi pitäisi taata. Jos Kain ei oikeasti ole onnellinen tai tulee olemaan onneton, miten sellaisen voisi kestää? No, ei kai ole vaihtoehtoa kuin yrittää panostaa kovemmin. Ja muistutan vielä itseäni: eihän se aina huonolta näytä. Ja kyllähän minäkin Kainille hellyyttä osoitan, päivittäin jopa. Hengitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti